Myöhempien matematiikanopintojensa aikana kolme muskettisoturia ymmärsivät, että itseasiassa heitä olikin neljä! Minä, yks, kaks, kolme, laski Porthos hämmentyneenä. Jos yksi on kaikkien ja kaikki yhden puolesta, niin kuinka moni on neljän puolesta, ynnäili puolestaan d’Artagnan.
Alexander Dumas'n Kolme muskettisoturia (1844) oli tyttöikäisenä mielikirjojani. Oikeastaan kaikki meidän perheen naiset fanittivat muskettisotureita. Kaikilla oli joku fiction crush johonkin soturiin. Isosisko oli ihan selvästi rakastunut surumielisyyteen taipuvaiseen Athokseen kun taas äiti diggasi eniten hengellistä ja henkevää Aramista. Itse tykkäsin nuorimmasta eli d'Artagnaanista. Sarjassamme omituiset sukurasitteet...
Itseäni kuitenkin aina harmitti, että miten sen kirjan nimi voi olla Kolme muskettisoturia, kun niitä nyt jumankauta on neljä. Tästä ärsytyksestä syntyi tämä sarjakuva. Joskus klassikot on hyvä laittaa uusiksi sarjakuvittelemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti