Tänään päivä kului innostavasti Lastenkirjainstituutin järjestämässä Nuortenkirja nyt! -seminaarissa Tampereen pääkirjasto Metsossa. Päivän mittaan seminaariväki sai rautaisannoksen ajankohtaista nuortenkirjallisuusasiaa. Näkökulmat vaihtelivat kustannusalan suunnasta tutkijoiden vinkkeliin ja kirjailijoista itse tärkeimpään porukkaan eli nuoriin lukijoihin.
 |
| Fanikuvassa itse kaikkien nuorten lukusankarin Jyri Paretskoin kanssa! Oh jee! |
Päivän avannut Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen aloitti päivän nostamalla reippaasti pöydälle nuortenkirjakissan, joka onkin ristiriitainen elikko. Turkki kiiltää kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta samaan aikaan häntä harottaa ja viikset ovat solmussa. Eli sama suomeksi: nuortenkirjallisuus Suomessa on laadukasta ja kiinnostavaa, mutta sille suotu mediahuomio mitätöntä.
 |
| Kaisa Laaksonen |
Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannuspäällikkö Kaisu-Maria Toiskallio viestitti samaa. Nuortenkirjallisuus on eräänlainen väliinputoaja. Aikuistenkirjallisuus ja lastenkirjallisuuskin kiinnostavat aikuisia, mutta nuortenkirjallisuus usein ei. Poikkeuksen muodostavat YA-hitit, jotka edustavat ikäryhmät ylittävää crossover-kirjallisuutta. Niitä lukevat myös aikuiset ja erityisesti äänikirjabuumissa on Toiskallion mukaan potentiaalia crossover-lukemisen kasvattamiseen.
Toiskallion puheenvuorossa vilisi nuortenkirjatrendejä ja Otavan menneitä, nykyisiä ja tulevia hittejä. Erityisen innoissaan Toiskallio oli monista kansainvälisistä staroista, joita Otava on tähtitaivaalleen ripustanut. Esimerikiksi Tomi Adeyemin Veren ja luun lapsia Toiskallio hehkutti tämän hetken kuumimpana YA-hittinä, joka toimii takuuvarmasti ainakin Game of thronesin ystäville.
 |
| Trendit juuri nyt! |
Yksi kiinnostava genre Toiskallion esityksessä olivat niinkutsutut ilmiökirjat. Näihin Toiskallio luki esimerkiksi suositut Tyttö sinä olet/ Poika sinä olet -kirjat tai Delikourasin Nörtti-sarjan tai Jani Pösön ja Teemu Nikkin Sekaisin. Tämän sarjan uusin ”ilmiö” ovat influensserikirjat, kuten vaikkapa Tubettajan käsikirja tai Mansikan Itke minulle taivas ja Mmiisasin Inspiraatiokalenteri by Mmiisas. Kustantajan näkökulman mukaan näissä kirjoissa perinteinen fanikirjaformaatti ei toimi, vaan kirjan tulee olla tekijänsä näköinen.
Erityisesti Toiskallio keskittyi tubettaja Miklun (Mike Bäck) vaatimattomasti nimettyyn kirjaan Paras kirja ikinä. Luin sen itsekin läpi ihan vasta. Kirja on sisällöltään köykäinen lyhyt lehdykkä, mutta niinhän sen olla pitääkin, sillä teos suuntaa niille, jotka eivät ole lukemisessa harjaantuneita. Teoksessa kerrotaan tekijän omin sanoin ja piirroksin tämän elämästä ja tsempataan lukemiseen. Samalla lukijaa houkutellaan kohtaamiseen kirjoittajan kanssa. Teokseen on häpeämättä painettu paikka Miklun nimmarille ja teoksessa myös solmitaan salaliitto lukijan kanssa. Kirjan lukeneet tietävät salaisen kooditervehdyksen, jonka Miklulle tavatessa voi esittää. Täytyy kokeilla jos joskus tyypin jossain nään. Miklu-fanien iloksi Toiskallio kertoi keväällä ilmestyvän tubettajastaran seuraavan kirjan.
Monipuollisen seminaaripäivän ohjelmaan kuului myös kaksiosainen esitys kehollisuudesta ja seksuaalisuudesta nuortenkirjallisuudessa. Ohjelman ensimmäisestä osiosta vastasi rakas kollegakirjallisuudentutkija lanun rautainen asiantuntija Mia Österlund Åbo akademista. Mia kytki monin kiehtovin esimerkein nykynuortenkirjallisuutta esimerkiksi kehopositiivisuuteen, metoo:hon ja luki jopa nuortenkirjallisuuden ja pamflettiperinteen välille yhtäläisyyksiä. Mian esimerkkien valossa vaikuttaa selvältä, että nuortenkirjallisuus on nykypäivässä ja yhteiskunnassa kiinni ja uskaltaa sanoa. Mia itse sijaitsi seminaarin aikaan kehollisesti toisaalla, joten esitys kuultiin nauhalta. Mutta sen parempi teille, sillä nauha on katsottavissa kokonaisuudessaan Youtubesta:
Keskustelu aiheen parissa jatkui Lastenkirjainstituutin oman väen paneelikeskustelulla, jossa puhetta johti Kaisa Laaksonen ja nuortenkirjallisuudesta keskustelivat Kirjakoplanakin tunnettu kaksikko Aino-Maria Kangas ja Lotta Luukila. Keskustelun mittaan puhuttiin esimerkiksi kehollisesta toimijuudesta, esitettyjen kehojen moninaisuudesta, kehopositiivisuudesta ja kehon itsemääräämisoikeudesta, jotka kaikki ovat nuortenkirjallisuudessa tärkeitä teemoja.
 |
| Kirjakopla ja Kaisa |
Näin tutkijan vinkkelistä yksi päivän tärkeimmistä puheenvuoroista oli Lukuklaani-koordinaattorin Lotta-Sofia Aaltosen raportti tähän asti saaduista Lukuklaani-tutkimuksen tuloksista. Lukuklaanihankehan tunnetusti lahjoitti kouluille kirjoja, mutta hankkeeseen kuuluu myös kirjallisuuskasvatuksen alan tutkimushanke, jossa tutkimusryhmä tarkastelee teosten käyttöä kouluissa ja lukemisen merkitystä opettamisessa ylipäätään.
Opettajille tehdyn haastattelututkimuksen tulokset osoittavat, että lukemiselle ja erityisesti kehittäväksi ja oppimisen kannalta tärkeäksi todetulla kokonaisten teosten lukemiselle ei ole kouluissa riittävästi aikaa. Lukemisen tason lasku näkyy myös kaikessa oppimisessa eli puutteet lukutaidossa kertautuvat muuallakin kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Kuten anonyymi haastateltava opettaja tutkimuksessa toteaa: ”Lukeminen ei kiinnosta, pitkiin teksteihin keskittyminen on liian haastavaa, luettua ei enää ymmärretä kunnolla”. Tämä lukemisen haastavuus synnyttää Aaltosen mukaan negatiivisen kehän, jolloin lukeminen ja oppiminen käy aina vain hankalammaksi opetuksen vaikeus- ja abstraktiotason noustessa.
Mikä sitten neuvoksi? Eräs kiinnostava ulottuvuus Aaltosen esitelmässä oli lukeminen yksilölajina versus lukeminen yhteisöllisenä toimintana. Haastateltujen opettajien kokemuksen mukaan yhteistoiminnalliset työskentelytavat luokissa luetun kanssa voivat innostaa erityisesti lukemaan motivoitumattomia ja heikkoja lukijoita. Lukemisessa tärkeää onkin itsekseen oleilun lisäksi sosiaalinen ympäristö toimintatapoineen, joka on nuorelle erityisen isossa roolissa. Nuorten pitäisi tuntea olevansa osa lukevaa yhteisöä, jossa arvostetaan lukemista sen itsensä takia merkityksellisenä ajankuluna. Tässä meillä kaikilla aikuisilla on peiliinkatsomisen paikka, sillä lukevaa yhteisöllisyyttä synnytetään myös muualla kuin kouluissa – esim. kirjablogosfäärissä (kiillottaa maireasti omaa sädekehäänsä).
Tutkimusryhmän tuloksissa yllätti myös se, että tietokirjallisuutta luetetaan kouluissa häviävän vähän. Tietokirjallisuus kuitenkin tukee ihan samoja lukutaitoja, kuin kaunonkin lukeminen. Erityisesti muissa oppiaineissa kuin äidinkielessä ja kirjallisuudessa tietokirjojen lukemista tulisi tutkimusryhmän mukaan integroida enemmän opetukseen. Näin lukemista harjoitettaisiin muillakin tunneilla kuin äikässä.
Päivän ehdoton kohokohta varmaankin kaikkien seminaariosallistujien mielestä oli Juhannuskylän yläkoululaisten haastattelu. Haastateltavina toimivat ysi- ja kasiluokkalaiset Veera Aunola, Maija Mutkala, Pihla Pohjola ja Aukusti Valli. Kaikki nuoret olivat sanavalmiita ja uskalsivat kertoa lukutottumuksistaan ja mielipiteistään avoimen rehellisesti. Porukka oli myös keskenään sopivan kirjava mitä tulee lukumieltymyksiin. Ysiluokkalainen Aunola rakasti kutakuinkin kaikkia kirjoja sillä varauksella, että ne ovat hyviä, ysiluokkalainen Valli keskittyi kirjallisuuden klassikoihin ja tietokirjallisuuteen, kasiluokkalainen Mutkala rakastaa ahmia dekkareita ja on nopea lukemaan ja niin ikään kasia käyvä Pohjola piti dekkareiden lisäksi fantasiasta.
Kysymykseen siitä, mitä seuraavaksi haluaisit lukea, osasi äkkiseltään vastata vain Valli, jota houkutti Silmarillion ja Sota ja rauha. Olisittepa kuulleet sen aikuisyleisöstä kuuluneen awww-äänen, kun ihastelimme nuoren älykön lukutavoitteita. Yleisöäkin hellittiin lukuvinkeillä nuorten omista suosikeista. Mukaan mahtuivat esimerkiksi ”kaikki Riina Mattilan kirjat”, Minä Simon, Vuonna 1984, Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Mihail Gorbatsov näin sen muistan, Da Vinci koodi, ”koko Nälkäpeli-sarja ihan parasta ikinä”, Harry Potterit, Salla Simukan Lumikki-trilogia ja Sisarla ja Neiti etsivät.
No kyllä Jyri Paretskoi tarkemmin arvioiden oli varmaan ihan yhtä kohokohdallinen kuin lukevat nuoretkin. Paretskoi on armoitettu humoristi esimerkiksi K15-sarjassaan ja tiedän, että näitä kirjoja todella luetaan ja rakastetaan nuorison parissa. Olen kuitenkin ihmetellyt, kun tutut äikänopet ovat niin kovasti hehkuttaneet Paretskoin kirjailijavierailuja kouluissa. En ihmettele enää. Paretskoin show oli vauhdikas ja lähestyi tyyliltään jo stand up:ia. Yleisö kikatti hervottomasti.
Minun seminaaripäiväni päättyi Paretskoihin, kun oli riennettävä toisaalle. Vielä olisi tarjolla ollut Manga-alustus Mae Korvensivulta ja nuortensarjakuvaan keskittyvä alustus kollegatutkija Leena Romulta.
Kaikkiaan kiitän hienosta seminaarista, joskin selkääntaputtelu osuu kiusallisesti vähän myös omalle olalle – olenhan Lastenkirjainstituutin hallituksen puheenjohtaja. Yhtään konkreettista tikkua en kuitenkaan seminaarin eteen ristinyt, kunhan nautin ja siksi kiitokset hyvin järjestetystä seminaarista ja antoisasta sisällöstä lienevät enemmän kuin paikallaan.
