Oispa avaruushomoluksuskommunismia! Pontus Purokurun Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

Pontus Purokuru: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi, Kosmos, 2018

Esseisti on parhaimmillaan erilaisten ajan impulssien sykkivä hermokeskus, joka johtaa yhteen arkivilkaisulla erillisiltä vaikuttavia ilmiöitä. Pontus Purokurun esseekokoelma Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi on juuri tällaisen esseistin käsialaa. Teoksen luettuaan voi tyytyväisenä huomata omienkin aivojen kasvattaneen kuin huomaamatta uudenlaisia merkityssiltoja aiemmin erillisten merkityslokeroiden välille. Totta kai nukkuminen, maailmanloppu, Edu Kettunen, Tähtien sota ja SSRI-lääkkeet liittyvät yhteen. Tietenkin. Miksen sitä ole aikaisemmin tajunnut.  

Protip: muista varautua luku-urakkaan riittävällä määrällä pinkkiä luksus-skumppaa!

Purokurun esseet jahtaavat kautta linjan zeitgeistia, ajan henkeä. Vaikka ajan hengen ymmärtäminen aikalaisen rajoittuneesta perspektiivistä käsin on aina väistämättä tuhoon tuomittu yritys, tarjoilee Purokurun laaja lukeneisuus, analyyttinen mieli ja ajattelun lennokkuus lukijalle vähintäänkin uskottavaa aikalaisanalyysia. 

Eikä Purokurun diagnoosisohvalla istu vain nykyhetki vaan koko kapitalistisen talousjärjestelmän moderni historia. Esimerkiksi terävässä ”Toinen maailmanloppu on mahdollinen” esseessä Purokuru osoittaa, että toivottomien lähivuosikymmenten kautta olemme saapuneet aikaan, jossa tulevaisuus on lopullisesti peruttu. Purokuru lähtee liikkeelle hykerryttävästi rinnastaen toisiinsa Edu Kettusen ”Lentäjän pojan” vuodelta 1986 ja Anssi Kelan ”1972” vuodelta 2003. Vaikka kappaleiden ilmestymisajankohtien välillä on kulunut vain 17 vuotta, oirehtivat ne tyystin erilaista uskoa tulevaisuuteen. 

Lentäjän poika haaveilee vankkumattoman tulevaisuudenuskonsa siivittämänä vielä lentävänsä korkeammalle kuin isänsä, eletäänhän viimeisiä hetkiä, jolloin seuraavien sukupolvien elämä näyttäytyy vanhempiaan parempana ja vauraampana. 90-luvulla keskiluokan kurjistaneen laman jäljiltä Kela laulaa erilaista sanomaa. Vaikka laulu alkaa toiveikkaasta ylioppilaaksi valmistumisesta, osoittautuvat haaveet paremmasta tulevaisuudesta valheellisiksi: ”Mitä vanhemmiksi vartutaan/ sitä tyhmemmiksi muututaan/ enkä minä ainakaan/ mistään tiedä paskaakaan.” Kuten Purokuru tiivistää, on kappaleen modaaliontologia masentava. 60-luvulla nuoruutensa eläneen sukupolven toiveikkuus vaihtuu seuraavan sukupolven laman lannistamaan tulevaisuudettomuuteen.  

Purokurun esseekokoelma ei ole mitään keveintä laituriluettavaa, sillä argumentaatioltaan lennokasta teosta raskauttaa runsas talousteoria ja kaikenkarvainen kulttuurifilosofia. Toisaalta vähänkään teoreettisemmin suuntautuneelle lukijalle juuri nämä kohdat ankkuroivat Purokurun zeitgeist-jahdin herkullisesti aiempiin teoretisointeihin.

Esimerkiksi edellä tarkastellussa esseessä Purokuru tiivistää kolmen iskulauseen tai käsitteen kautta kolmen eri vuosikymmenen tulevaisuudettomuuden. 1990-lukua määrittää amerikkalaisen politiikantutkija Francis Fukuyaman lennokas väite ”Historia on loppu”. 2000-lukua värittää filosofi Fredric Jamesonin loputtomiin siteerattu aforistinen slogan ”On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu”. 2010-lukumme iskulauseeksi Purokuru puolestaan nostaa kulttuuritutkija Mark Fisherin määrittelemän ”kapitalistisen realismin”. Kapitalistinen realismi tarkoittaa käytännössä poliittisen mielikuvituksen kuolemaa, toisinajattelun mahdollisuuden kieltämistä. Jatkuva leikkaaminen, kiristäminen ja kontrollin lisääminen ovat kapitalistisen realismin logiikassa ainoita mahdollisia politiikan toimintatapoja, vaikka todellisuudessa leikkauslinja olisikin vain yksi mahdollinen tapa edetä. Kuulostaa tutulta, vaikka esseekokoelmaa nyt näin post-sipiläläisestä ajasta käsin lukeekin.

Purokurun esseekokoelma on monin kohdin mielialoiltaan toivoton. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja ympäristökriisi kehystävät tulevaisuuteen suuntaavan ajattelun väistämättä tuhon odotukseksi. Toivoa ei löydy myöskään kulttuuriväestä. Kuten Purokuru kärjistää, samaan aikaan kun kirjailijat ja muu kulttuuriälymystö vaikeroi kommunikaation mahdottomuudesta, antaa nouseva äärioikeisto mennä. Laajasti ymmärretty vasemmisto on valmista kipattavaksi kompostiin, mikä vanhaa vassaria esseeteosta lukiessa kevyesti kirpaisee.

Konservatismin ja liberalismin eroja ja yhtäläisyyksiä ruotivassa railakkaassa ”Master Blaster” -esseessä Purokuru tarkentaa julkisuudessa meuhkaavaan poppooseen – vartiaisiin, haapaloihin, appelsineihin, apusiin, pietilöihin ja saarikoskiin. Erityisesti valokeilaan nousee median palstatilalla hellimä Jari Ehrnrooth, jonka sanoman Purokuru nimeää suorastaan protofasistiseksi. Purokuru kritisoi Ehrnroothin moralismia ja umpikonservatismia pätevästi ja sivaltaa lopulta vielä viimeisen iskun: ”Ehnrooth puhuu vapaudesta, mutta ennen kaikkea hän määrittelee, mihin toiset ihmiset pitää pakottaa. Kuvio on tuttu 1920-luvulla alkunsa saaneista oikeistoradikaaleista liikkeistä. Sen verran häveliäisyyttä – ja taktista silmää – Ehnroothilla on, että hän jättää poliittisista vaatimuksistaan pois ”heikomman aineksen” hengiltä kaasuttamisen”. Touché! Purokurun omasta sanomisen tavasta ei ainakaan rohkeutta puutu, vaikka toisinaan kirjoittajan oma mielipide hetkeksi katoaakin siteerattujen teoreetikoiden polyfoniseen kuoroon. 

Esseekokoelman ihqun ylettömän överi nimi saanee monen kirjaan tarttumista harkitsevan joko kakistelemaan tai huokailemaan ihastuksesta. Nimen ylettömyys on toki täysin tietoista ja käsitteellinen purku tarjoillaan teoksen nimikkoesseessä. Nimen taustalla on kapitalismin ja kommunismin keskeinen ero: kommunismin lähtökohta ja päämäärä on yltäkylläisyys, kapitalismia puolustavien liikkeiden (joihin Purkokuru lukee mm. taloustieteen) niukkuus ja rajaaminen. Kapitalismille tyypillistä on se, että kaikki sen piiriin tuleva muuttuu niukaksi. Kapitalismi onkin Purokurulle järjestelmä, joka pakottaa ihmiset kilpailemaan kaikesta, kun taas kommunismi perustuu yhteisen runsauden kierrättämiseen. 

Kuten Purokuru itsekin toteaa, on kommunismista puhuminen ”röyhkeä ele”. Esseessä tehdään kuitenkin tärkeää pesäeroa 1900-luvun reaalisosialismiin ja totalitarismiin ja korostetaan myös vasemmistolaisuuden ja kommunismin tyystin erilaista maailmankuvaa. Siinä missä vasemmistolaiset korostavat palkkatyön merkitystä, pyrkivät kommunistit vapautumaan palkkatyöstä. Muun muassa tätä on kommunismin luksus.

Jarlaa Hesarista – taitaa olla purokurut opiskeltu <3 

Purokurun kirjan nimeensä lainaama luksuskommunismi on ”pinnanalainen liike, meemi ja salainen identiteetti”, jonka alkujuuret löytyvät nollariluvun puolestavälistä. Automatisaatio liittyi mukaan teknologian kehitykseen mahdollistaman lyhyen työajan ja sitä kautta mielekkäämmän elämän vaatimuksena. Luksuskommunismi sai ajan myötä sosiaalisessa mediassa lisämerkityksiä sanoista avaruus ja homo, joilla korostettiin teknologian utooppisia mahdollisuuksia ja yksilöitä rajoittavien sukupuolinormien hävittämistä. Esseessään Purokuru kirjoittaa täysin automatisoidulle avaruushomoluksuskommunismille viisi vaatimusta sisältävän manifestin. 

Purokuru ei ole suistamassa maailmaa suin päin täysin automatisoituun avaruushomoluksuskommunismiin, vaan myös kriittisiä reunaehtoja (tärkeimpänä ympäristötuho) tarkastellaan. Manifestin luettuaan on kuitenkin helppo yhtyä liikkeen kuplivaan pohjavirtaukseen: ”samppanjaa ja robotteja kaikille! On päästävä eroon antikapitalismiin liitetystä harmaudesta, ankeudesta ja niukkuudesta. Kapitalismin tilalle ei haluta asketismia eikä paluuta maaseudun kuviteltuun idylliin vaan koneiden tuottamaa luksusta.” Oh jeah ja kyllä kiitos!

Olen vetäjänä Pentinkulman päivien legendaarisessa esikoiskirjailijaseminaarissa E-80, jonne myös eskariesseisti Purokuru saapuu. Ja hei jippii – sinäkin rakas lukija pääset ihmettelemään ihmeen lahjakkaita esikoiskirjaililjoitamme lauantaina 3.8.2019 esikoiskirjailijoiden paneelissa Urjalan yhteiskoululla. Lue lisää täältä: https://pentinkulmanpaivat.fi. Tämän eskarin ajatuksiin pääsee tutustumaan myös mainiossa Mikä meitä vaivaa -podcastissa. https://soundcloud.com/user-897579020 Lämmin muttei kädenlämmin kuuntelusuositus. 
Tämä teksti on muuten julkaistu myös Pentinkulman päivien blogissa. Sinne ilmestyy heinäkuun mittaan esittelyjä myös muista seminaarin esiintyjien teoksista (ei minun kirjoittamiani). Lue Penttareiden blogia täältä: http://pentinkulmanpaivat.fi/blogi/ Meikäläisen blogissa on luvassa kesän mittaan enemmänkin eskari-esittelyjä. Pysy virittyneenä!