lauantai 1. joulukuuta 2018

Lyyristä chicklittiä ja viiltävää aikalaissatiiria – Henriikka Tavin ihastuttava Tellervo

Tämän viikon torstaina allekirjoittanut ja Erkki Kiviniemi saivat haastateltavakseen Tampereen Teos ja Tulenkantajat kirjakaupalla kirjailija Henriikka Tavin. Tavi on tänä vuonna tehnyt ainakin hetkeksi loikan lyyrikosta prosaistiksi ja lopputuloksena on romaani nimeltä Tellervo

Post it-lappujen määrästä sen tietää, että tästä kirjasta löytyi paljon tärkeitä kohtia.


Keskusteluumme valmistautuessa tartuin romaanin pelonsekaisin tuntein. Eikö runoilijan pitäisi säkeillä lestissään? En ole lukenut kaikkea Tavin lyriikkaa, mutta etenkin kirjailijan esikoiskokoelma Esim. Esa (2007) oli itselleni tärkeä ja kikatuttavan päräyttävä lukukokemus. Siinä runouden lajirajat paukkuivat ja kieli kulki villisti omia polkujaan. Kesyyntyykö tällainen lyyrikko proosalle ryhtyessään? Ja mikä on tämä romaanin yllä epämääräisesti leijuva chicklitin lajistigma? 

Onneksi rohkaistuin lukemaan Tellervon. Lukukokemus kantoi. Nauroin ääneen. Surin äänettömästi. Hetkittäin ahmin romaania kuin suklaalevyä. Välillä pysähtelin sulattelemaan kirjoittajan oivalluksia ihmisistä yksin ja yhdessä. Ja koko ajan ihqutin kieltä ja kerrontaa. <3 

Romaanin aloittaa kokonaisuutta peilirakenteena heijastava kertomus yhdysvaltalaisesta rakkausvalmentajasta Rori Rayesta. Tai tarkalleen ottaen siitä ajasta kun Rori Raye on on vasta Rori Jones, juuri eronnut nobody, joka on päättänyt hukuttaa erosurunsa jäätelöön, noutokiinalaiseen ja romanttisiin komedioihin ja näiden nautintoaineiden turmelevan kombon avulla elää lyhyeksi jäävä elämänsä muodottomaksi lihoen. Kuten eksemplaarisissa mediakertomuksissa aina, tapahtuu kuitenkin käänne ja elämä muuttaa kulkusuuntansa nousujohteiseksi:

"Kolmen päivän päästä Rori oli lihonut kolme kiloa ja päättänyt, ettei enää koskaan astuisi vaa'alle. Hän oli katsellut kaikki lempielokuvansa alusta loppuun ja oli menossa pitkälle toista kierrosta. Silloin yksi lause elokuvasta Moulin Rouge tarttui hänen korviinsa ja sai aikaan sisäisen tapahtumaketjun, joka muutti hänen elämänsä: "Hienoin asia, jonka elämässäsi voit oppia, on oppia miten rakastaa ja miten tulla rakastetuksi." Se tuntui suunnattoman lohdulliselta. Että yhtä lailla rakastamista kuin rakastetuksi tulemista olisi mahdollista opiskella." (s.12) 

Tämän käänteen jälkeen Rorin elämä kääntää kurssiaan ja hitaaseen pyjamakuolemaan itsensä tuominnut nainen nousee kansainvälisesti palvotuksi rakkausvalmentajaksi, solmii ihanan avioliiton, tulee äidiksi. Tarina on tietenkin romaanin sisällä fiktiivinen, mutta Rori Ray on oikeasti oleva. Katso vaikka Googlesta, jossa tämä sirkeä nainen opettaa videoin ja kirjoin ja kurssein naisia löytämään hyvän miehen ja pitämään tästä kiinni. 

Rorin suuri elämänkäänne on banaali: Hollywood-elokuvan klisee rakkauteen oppimisesta muuttaa kaiken. Eihän niin oikeasti käy. Mutta oikeasti tai ei – tarina on meille kaikille tuttu. Tämänkaltaisilla henkilökohtaisilla pelastuskertomuksilla erilaiset self-help-puoskarit meidät lumoavat ja tämänkaltaisia banaaliuksia myymällä voi nykymaailmassa tulla miljonääriksi. Voi aikoja voi tapoja, päivittelin monasti Tavin romaania lukiessani. Ja niin päivittelee myös romaani, joskin vaivihkaa jossain keskushenkilöidensä ja toteavan kertojansa takana. Tämä romaani on salapäivittelevä aikalaissatiiri. 



Tavin romaanin varsinainen Päähenkilö on Tellervo, kolmenkympin paremmalle puolelle ennättänyt kolmatta tutkintoaan suorittava sivutoiminen kioskinmyyjä, jonka elämältä puuttuu suunta ja minuudelta pysyvät rajat ja muoto. Sitten on Tellervon ystävä Henni, joka on ihan erilainen mutta lähes samanlainen:

”He olivat saman ikäisiä. Liikuntaa harrastavia, ruokavalioonsa huomiota kiinnittäviä naisia. Ystävä oli noin 168 cm pitkä, kun taas Tellervo oli muutaman sentin häntä lyhyempi. Ystävän tyyli oli ehkä varmempi, mutta Tellervo onnistui välillä yllättämään. Myös ystävä opiskeli työn ohessa kolmatta tutkintoaan. Molemmilla oli puolipitkät hiukset. Kummankin elämää hallitsi pelko. 

Oli päiviä, jolloin pelko täytti heidän torsonsa. He eivät osanneet oikein puhua siitä toisilleen, mutta tunteet matkustavat ruumiista toiseen. He tunsivat samaa tunnetta. He eivät osanneet sanoa minua pelottaa, vaan heidän puheensa täyttyivät kaikenlaisista toiveikkaista fantasioista, joiden avulla he torjuivat pelkoa. Ehkäpä lääke pelkoon olisi mies. Mies suojelisi heitä. He puhuivat miehistä ja yrittivät tällä tavoin karkottaa tunteen. Ehkä se ei ollutkaan tunne.” (21)  

Mistä on peräisin Hennin ja Tellervon persoonaa läpäisevä pelko? Siihen romaani ei anna vastausta, mutta sen esittämä kysymys on tärkeä. Tellervoon romaanimuotoinen tutkielma ihmisyyteen liittyvästä ikuisesta teemasta yksinäisyydestä ja yksinäisyyteen liittyvästä kosmisesta kauhusta. Ja sitten taas toisaalta Tellervotutkii yksinäisyyttä tiukasti ajassa ja paikassa: kolmikymppisen naisen yksinäisyyttä 2010-luvun Suomessa. Millaista on olla yksin kulttuurissa, jossa naisen tulee olla liikuntaa harrastava, ruokavalioonsa huomiota kiinnittävä, tyylikäs ja ennen kaikkea parisuhteessa?

Romaani pohtii myös ironisen kepeästi ja jälleen kerran salasyvästi naiseutta. Millaista on olla nainen kulttuurissa, johon on aina sisäänkirjoitettu naisen itseen ja omaan kehoon kohdistuva inho. Tämän Tellervo on kokenut jo lapsena, ymmärtänyt olevansa vastenmielinen, ällöttävä tyttö, ei lainkaan sellainen, johon poikien tyttöjä arvottava ihailu kohdistuisi. Ja ilman poikien ihailua ei voi olla kuin ällöttävä. Mutta ihanaksi ei synnytä, ihanaksi tuleminen on naiselle elämänmittainen kamppailu: 

”Kun Tellervo myöhemmin katsoi taaksepäin omaa lapsuuttaan hän tunsi sääliä nuorta itseään kohtaan. Koulutyttönä hän ei ollut ymmärtänyt, ettei kukaan ollut ihana tyttö syntyessään. Ihanaksi tytöksi opiskeltiin. Ei koulussa, vaan matkimalla meikkaavien äitien aamurituaaleja, lukemalla lehtien avuliaita vinkkejä ja katselemalla itseä peilistä. Parhaiten pärjäsivät sellaiset tytöt, jotka ymmärsivät olevansa kolmiulotteisia. He eivät jääneet peilin hypnoottisen kuvan vangeiksi, vaan analysoivat itseään ja rakensivat omalle vartalo- ja kasvotyypilleen sopivan tyylin. Se oli kuin tikanheittoa. Näin tähdättiin siihen kehään, joka muodostui poikien suosiosta.” (33.)

Kun pelko ja ahdistus yksinäisyyden keskellä kasvaa liian suureksi löytyy pelastus tai ainakin jokin pelastukselta näyttävä. Tellervo löytää Rori Rayen opit rakkauteen valmentautumisesta ja alkaa päämäärätietoisesti muuntautua Rayen peräänkuuluttamaksi ”magneettiseksi naiseksi”. Mukaan muuttumisprojektiinsa Tellervo kiskoo myös Hennin ja yhdessä naiset alkavat pitää rakkauden opintopiiriä, jonka tapaamisissa omaa magnetismia kehitetään. Naiset pitävät toisilleen vuorotellen alustuksia, joissa rakkutta varten viritytään: opitaan tulemaan helmiksi tai hunajaksi tai mitä Rayen banaalissa lifecoach-diskurssissa kulloinkin tyrkytetään. 

Romaanin rakkauden opinteitä kuvaavat osiot ovat hysteerisen hauskoja, mutta samalla surullisia. Jo romaanin alun Rori ymmärtää Moulan Rougen sanoman perinpohjin pieleen tai ainakin hän muuttaa romanttisen ajatuksen rakkauteen kasvamisesta bisnekseksi, joka löytää uhrinsa yksinäisistä. Rori Rayen rakkauskoulu on perinpohjin amerikkalainen ”jokainen on oman onnensa seppä”-rakennelma, jossa rakkaus muuttuu investoinneiksi ja sijoituksiksi. Tellervo ja Henni alkavat tieten ohjata miehiä luokseen, sumuttaa, hämätä ja pelata. Ja voiko tällaisista lähtökohdista syntyä onnellisia parisuhteita? Lue romaani niin näet, miten Tellervon ja Hennin deittiviidakon kovien lakien keskellä käy.

Tavin romaani satirisoi ja parodioi varsin avoimesti self help -kirjallisuuden lajia, vaikka toisaalta ymmärtää henkilöitään, jotka siitä pelastusta etsivät. Romaanin suhde jo aiemmin mainitsemaani chick lit -kirjallisuuteen on kompleksisempi. Toisaalta voidaan sanoa, että romaanin kiinnittyy lajiin. Se on kepeä ja ironinen ja sen aiheena on nuorten aikuisten nykynaisten ihmissuhdeseikkailut. Toisaalta taas romaani on jatkuvasti purkavassa ja jännitteisessä suhteessa chicklitin lajiin. Se murtaa lajin rajoja liikkumalla toistuvasti lajille tyypillisestä kepeydestä lyijynraskaisiin ajatuksiin. Tässä romaanissa ihastuttavinta onkin skaala: jatkuva liike korkean ja matalan, kevyen ja raskaan, iloisen ja surullisen välillä. Tervetuloa vuoristorataan nimeltä Tellervo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti